Pelastuspäivä - Lehdistötiedote

Pelastuspäivä - Lehdistötiedote

Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen Kotoutumis- ja monikulttuurisuuskoulutuksen uusissa tiloissa Tampereen Hervannassa järjestetään Pelastuspäivä 28.5.2013. Pelastuspäivän organisointi on TAKK:n opiskelijoiden Stefan Gofferjen ja Nataliya Savelyevan opintoihin liittyvä projektityö. Pelastuspäivään kutsutaan esiintyjiä pelastustyötä tekevistä viranomais- ja pelastusorganisaatioista. Kotoutumiskoulutuksen opiskelijoille on tarjolla luentoja ja kalustoesittelyjä kello 9-14.

Suomen ensimmäinen tapahtuma laatuaan

Pelastuspäivän ideoijan Stefan Gofferjen mukaan Suomessa ei ole järjestetty samanlaista tapahtumaa aiemmin. “Yritämme saada henkilöitä puhumaan kaikista viranomais- ja pelastusorganisaatioista. Kutsuimme myös viranomaisia sellaisista organisaatioista, joiden ei tavallisesti heti ajateltaisi tekevän pelastustyötä, esimerkiksi sotilaspoliisista ja maavoimien erikoisjoukoista.” Gofferje sanoo.

Erityistä tapahtumassa on se, että sen ovat järjestäneet TAKK:n maahanmuuttajakoulutuksen opiskelijat. Saksalaistaustainen 42-vuotias Stefan Gofferje on opiskellut suomen kieltä vuodesta 2011. Hän muutti Suomeen vuonna 2007 ja perusti oman yrityksen. Gofferje kertoo käyneensä suomen kielen alkeiskurssin ensin muualla. Nyt hän on opiskellut TAKK:ssa viime kesästä saakka erittäin tyytyväisenä. “Opettajat ovat erittäin ammattitaitoisia ja huomioivat opiskelijoiden yksilöllisiä tarpeita. He ovat joustavia ja kuuntelevat opiskelijoiden ehdotuksia.” Kotimaassaan Gofferje työskenteli yli kymmenen vuotta pelastustehtävissä, ja myöhemmin hänestä tuli tunnettu spesialisti informaatio- ja kommunikaatioturvallisuuden alalla. Tällä alalla hän oli niin ikään kymmenen vuoden ajan, ja tapahtuma järjestetäänkin nyt hänen ideastaan.

Pelastuspäivän varaprojektipäällikkö 38-vuotias Nataliya Savelyeva on asunut Suomessa vuodesta 2011. Hän työskenteli Venäjällä myynti- ja rahoituspäällikkönä ja muutti Suomeen rakkauden takia. Savelyevalla on noin 15 vuotta kokemusta hallinnosta. Hän ei aluksi kuitenkaan ollut varma, haluaisiko osallistua tapahtuman järjestämiseen. “Kun Stefan kysyi minulta ensimmäisen kerran haluaisinko osallistua, minä ajattelin, että tämä projekti olisi liian monimutkainen. Mutta sitten ymmärsin, että sen parempaa suomen kielen puhumisen ja kirjoittamisen harjoitusta ei voisi olla”, hän kertoo.

Päivän toteutuksessa TAKK:n opettajat auttavat kieliasioissa ja järjestelyissä. Päivän suunnittelu ja toteutus tehdään kuitenkin pitkälti opiskelijavoimin.

Joustavat ja kiinnostavat opinnot – aktiivista kotoutumista Suomeen

Koulutuspäällikkö Osmo Moilasen mukaan käytännön harjoitukset sekä elävä kosketus suomalaiseen elämäntapaan ja kulttuuriin ovat TAKK:n kotoutumiskoulutuksen tärkeitä osatekijöitä. “Emme halua pelkästään opettaa kielitaitoa”, Moilanen sanoo. “Tavoitteena on, että opiskelija osaa toimia sujuvasti suomalaisessa arjessa ja että hän tuntee hyvin suomalaista elämäntapaa, kulttuuria ja työelämää käytännössä.” Opiskelun tekeminen kiinnostavaksi on opetuksen toinen avaintekijä Moilasen mukaan. Verkostoitumisviikkojen aikana opiskelijat vierailevat monissa eri paikoissa ympäri Tamperetta ja oppivat siten jokapäiväisestä elämästä ja työskentelystä Suomessa. Moilasen mukaan idea Pelastuspäivästä sopii TAKK:n toimintaan erinomaisesti. “Tästä syystä hyväksyimme Stefanin idean pelastuspäivästä heti ja olemme olleet sen toteuttamisessa tukena alusta asti” Moilanen sanoo.